Podofix -kynnenoikaisumenetelmä soveltuu lähes kaikkien epämuotoisten, sisäänkasvaneiden ja taipuneiden kynsien hoitoon. Hoito perustuu aktiiviseen liuskaan, johon on kiinnitetty rautalankajousi.
Seuraamme asiakkaan podofix hoitoa 3kk ajan.
Asiakkaalla on kuperat isovarpaankynnet, jotka ovat vaivanneet jo pitkään. Ensimmäisellä käyntikerralla kynnet olivat kivuliaat ja
kosketusherkät. Ensihoitona kynnet lyhennettiin ja viilattiin kevyesti niin, että kynteen ei jäänyt teräviä kulmia. Kynsien reunat eristettiin copoline-vanulla, joka ehkäisee kynnen aiheuttamaa painetta suoraan iholle.
Jotta kupertuneen kynnen aiheuttamaa painetta saataisiin kevennettyä pysyvämmin, kynttä alettiin hoitaa Podofix -kynnenoikaisumenetelmällä. Kynttä ohennettiin hieman, jotta jousen oikaisuvoima tehostuisi.
Kynnelle valittiin sopivan kokoinen liuska niin, että se ulottuisi mahdollisimman lähelle kivuliasta kynnen reunaa. Liuska liimattiin kynnelle ja rautalankajousi kiristettiin niin, että liuskaan saatiin haluttu oikaisuvoima. Lopuksi liuskan kiinnitys viimeisteltiin uv-kovetteisella geelillä.
Seuraavalla hoitokerralla, kahden viikon päästä liuskan kiinnityksestä, tarkistettiin, kuinka liuska on pysynyt kynnellä ja miltä se on asiakkaan mielestä tuntunut. Asiakaan mukaan hoito on ollut täysin kivutonta. Liuska oli kynnellä edelleen tukevasti kiinni.
Kynttä lyhennettiin hieman varmistaen, että siihen ei jäänyt teräviä kulmia ja se eristettiin copoline-vanulla. Asiakkaalle varattiin aika kolmen viikon päähän, jolloin tarkistetaan jälleen liuskan pysyvyys ja oikaisuhoidon tehokkuus.
Podofix pysyy kynnellä tapauskohtaisesti 2 viikkoa – 2 kuukautta. Liuska uusitaan, kunnes haluttu tulos on saavutettu.
Ensimmäinenhoitokerta (79€) sisältää tarkastuskäynnin noin kahden viikon kuluttua liuskan kiinnityksestä. Uusi jousi kiinnitetään veloituksetta, mikäli se irtoaa viikon sisällä kiinnityksestä. Seuraavan liuskan kiinnitys (50€) suoritetaan 2 viikon – 2 kuukauden kuluttua, riippuen liuskan pysyvyydestä ja kynsien kasvunopeudesta. Hoitoa on suositeltavaa jatkaa, kunnes haluttu tulos on saavutettu.