Podofix- kivuton kynnenoikaisuhoito

Podofix -kynnenoikaisumenetelmä soveltuu lähes kaikkien epämuotoisten, sisäänkasvaneiden ja taipuneiden kynsien hoitoon. Hoito perustuu aktiiviseen liuskaan, johon on kiinnitetty rautalankajousi.
Seuraamme asiakkaan podofix hoitoa 3kk ajan.
IMG_20180502_134210

Asiakkaalla on kuperat isovarpaankynnet, jotka ovat vaivanneet jo pitkään. Ensimmäisellä käyntikerralla kynnet olivat kivuliaat ja
kosketusherkät. Ensihoitona kynnet lyhennettiin ja viilattiin kevyesti niin, että kynteen ei jäänyt teräviä kulmia. Kynsien reunat eristettiin copoline-vanulla, joka ehkäisee kynnen aiheuttamaa painetta suoraan iholle.

IMG_20180502_134521

Jotta kupertuneen kynnen aiheuttamaa painetta saataisiin kevennettyä pysyvämmin, kynttä alettiin hoitaa Podofix -kynnenoikaisumenetelmällä. Kynttä ohennettiin hieman, jotta jousen oikaisuvoima tehostuisi.

IMG_20180502_134907.jpg

 

Kynnelle valittiin sopivan kokoinen liuska niin, että se ulottuisi mahdollisimman lähelle kivuliasta kynnen reunaa. Liuska liimattiin kynnelle ja rautalankajousi kiristettiin niin, että liuskaan saatiin haluttu oikaisuvoima. Lopuksi liuskan kiinnitys viimeisteltiin uv-kovetteisella geelillä.
IMG_20180502_134733.jpg

Seuraavalla hoitokerralla, kahden viikon päästä liuskan kiinnityksestä, tarkistettiin, kuinka liuska on pysynyt kynnellä ja miltä se on asiakkaan mielestä tuntunut. Asiakaan mukaan hoito on ollut täysin kivutonta. Liuska oli kynnellä edelleen tukevasti kiinni.

Kynttä lyhennettiin hieman varmistaen, että siihen ei jäänyt teräviä kulmia ja se eristettiin copoline-vanulla. Asiakkaalle varattiin aika kolmen viikon päähän, jolloin tarkistetaan jälleen liuskan pysyvyys ja oikaisuhoidon tehokkuus.
IMG_20180502_135136.jpg
Podofix pysyy kynnellä tapauskohtaisesti 2 viikkoa – 2 kuukautta. Liuska uusitaan, kunnes haluttu tulos on saavutettu.

Ensimmäinenhoitokerta (79€) sisältää tarkastuskäynnin noin kahden viikon kuluttua liuskan kiinnityksestä. Uusi jousi kiinnitetään veloituksetta, mikäli se irtoaa viikon sisällä kiinnityksestä. Seuraavan liuskan kiinnitys (50€) suoritetaan 2 viikon – 2 kuukauden kuluttua, riippuen liuskan pysyvyydestä ja kynsien kasvunopeudesta. Hoitoa on suositeltavaa jatkaa, kunnes haluttu tulos on saavutettu.

Mainokset

Diabeetikon jalkojenhoito

Diabeteksen yhteydessä voi ilmaantua vaikeita jalkaongelmia, joita ovat mm. jalkojen pitkäaikaiset (krooniset) haavaumat. Niiden vaara suurenee vuosien mittaan samalla kun alkaa ilmaantua diabeteksen lisäsairauksia, etenkin ääreishermojen häiriöitä eli neuropatiaa

Diabeetikon vaara joutua jalka-amputaatioon on muihin ihmisiin nähden  15-kertainen. Niistä 85 % johtuu vaikeahoitoisista jalkojen haavaumista. Toisaalta tiedetään, että haavaumia voidaan hyvin tehokkaasti estää diabeteksen hyvällä hoidolla ja huolehtimalla jalkojen hyvinvoinnista. Näin ei synny vaikeasti hoidettavia haavaumia ja äärihoidoilta, kuten amputaatiolta vältytään.

Diabetesta sairastavan henkilön tärkein asia jalkojenhoidon näkökulmasta on ennaltaehkäisevä jalkahoito. Diabeetikon tulee tarkastaa jalkansa mahdollisimman usein havainnoidakseen merkit muutoksista jotka voivat johtaa vaikeisiin ongelmiin. Omatoiminen jalkahoito on tärkeää jotta muutosten havainnointi tapahtuu mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

Harmoniassa Jalkaterapeutti Tuuli hoitaa diabeetikoiden jalkoja, tekee tuntotestauksia ja ohjaa jalkojen omahoidossa.

Diabeetikon jalkojen omahoito

Jalkojen omahoito on helppoa, eikä se vie paljon aikaa:

  • Muista huolellinen pesu, kuivaus ja rasvaus riittävän rasvaisella voiteella päivittäin. Älä rasvaa varpaanvälejä hautumien ehkäisemiseksi.
  • Tunnustele aina kädellä jalkojen pesuveden lämpötila. Liian kuumia jalkakylpyjä ei suositella niiden hautovan vaikutuksen vuoksi.
  • Tarkasta itse jalkasi päivittäin vaikka peilin avulla. Lisäksi jonkun hoitohenkilökuntaan kuuluvan tulisi tarkistaa jalat säännöllisin väliajoin.
  • Leikkaa kynnet suoraan, äläkä pyöristä kulmia kuin kevyesti viilaamalla, sillä ne kääntyvät helposti ihon sisään.
  • Pukiessasi sukat ja kengät jalkaan, pyyhkäise jalkapohja ja tunnustele ettei kengän sisälle ole jäänyt esimerkiksi pikkukiviä.
  • Valitse riittävän tilavat, tukevat ja hengittävät kengät, joissa on säädettävä kiinnitys. Ostettuasi uudet kengät tarkasta jalkasi ensimmäisenä päivän useaan otteeseen. Pakkasella valitse väljät kengät, johon mahtuu lämpimät sukat.
  • Älä koskaan kulje ulkona paljain jaloin.
  • Tulehdusriskin vuoksi kaikenlaiset ihoa syövyttävät aineet (mm. känsälaastarit ja geelit), kosteutta läpäisemättömät laastarit ja ihoa suojaavat kelmut (mm. keinoiho) sekä omatoiminen känsien repiminen ja hiominen eivät ole suositeltavia.
  • Haavan hoidossa, puhdistuksen jälkeen, voi käyttää silikoniverkkosidosta tai polyuretaanivaahtolevyä. Hengittämättömät haavasidokset tai laastarit eivät ole suositeltavia, koska ympäröivä iho hautuu helposti.
  • Rakkoja ja hiertymiä voi ehkäistä käyttämällä jalkatalkkia tai liimattavaa fleeceä.
  • Varvasvälien rikkoutuminen (alkaa usein nimettömän ja pikkuvarpaan välistä), kutina, kirvely sekä paha haju ovat merkkejä jalkasilsasta. Sieni-infektiota epäiltäessä iholta kannattaa ottaa tarvittaessa sieniviljely asian varmistamiseksi. Itsehoitona voi kokeilla sienipuuteria varvasväliin, jota saa apteekista ilman reseptiä.
  • Diabeetikoilla jalkaterän pienet lihakset voivat alkaa surkastua, mikä voi aiheuttaa jalan korkeakaarisuutta tai vasaravarpaita. Niitä voi ehkäistä päivittäisellä jalkajumpalla, joka onnistuu vaikka televisiota katsellessa.
  • Jaloille on saatavilla myös erilaisia pehmusteita, pohjallisia ja tukia.

Hakeudu jalkahoidon ammattilaiselle jos jaloista löytyy

-Uusia kovettuma alueita tai känsiä joita ei ole ollut aikaisemmin

-Haavoja

-Punoitusta

-Pigmentti muutoksia

-Selkeitä kylmä ja kuuma eroja

-Pistelyä

-Kipua

-Sisäänkasvanut kynsi

-Ulkopuolelta tullut piikki ihon sisällä, lasinsiru tai muu vieras kappale

– Kynsien paksuunnuttua

Lähteet: Diabetesliitto ja Terveyskirjasto Duodecim

 

Tervetuloa hoidattamaan jalat kuntoon Hyvänolonkeskus Harmoniaan ❤

Ajanvaraukset +34 622 358 788 tai harmonianposti@gmail.com ja jalkahoitohinnastomme löytyy TÄSTÄ!

Vuosi 2017 toi mukanaan uutta!

Monille uusi vuosi tuo mukanaan uusia kujeita ja uusia tuulia. Vuonna 2017 näin kävi myös Harmonialle. Varmasti, jos olet seurannut facebookkiamme tai tätä nettisivujen blogia, niin tiedät, että haimme tiimiimme vahvistusta.

Nyt pitkällinen etsintä on viimein kantanut hedelmää, nimittäin meillä aloitti helmikuun alussa jalkaterapeutti Tuuli eli tuttavallisemmin Titi! Titi on valmistunut Metropolian ammattikorkeakoulusta jalkaterapeutiksi ja on näin ollen alaraajojen asiantuntija. Jalkaterapeuttia on Aurinkorannikko kaivannut, koska vanhemmilla ihmisillä (joita aurinkorannikko suorastaan kuhisee) on tänä päivänä enemmän ja enemmän alaraajojen kanssa ongelmia, niin iho-ja kynsimuutoksia, kuin muitakin iän ja huonojen kenkien mukanaan tuomia vaivoja.

Muu Harmonian kokoonpano on säilynyt ennallaan, mutta osa meistä on oppinut uutta. Parturikampaajamme ja ripsiteknikkomme Anni suoritti joulukuussa microblading-koulutuksen ja tarjoaa asiakkaillemme uudella 3D-tekniikalla tehtäviä kulmien kestopigmentointeja. Microbladingistä Anni kirjoittaa erikseen tänne blogin puolelle esittelyn, kuten myös kevään aikana aikataulujen puitteissa olisi tarkoitus esitellä muutenkin palvelutarjontaamme blogitekstien muodossa. Kannattaa siis pysyä linjoilla!

Titin lisäksi siis tuttuun tapaan Harmoniassa Teitä palvelee parturikampaajamme Netta ja Anni, kosmetologimme Elina ja hierojamme Elli. Palvelemme joustavasti aamuaikaisesta iltamyöhään, juuri tarpeittesi mukaan. Aikoja meille saa tilaamalla suoraan puhelimitse +34 952 588 788, facebookin kautta, kävelemällä suoraan ovesta sissään tai sähköpostitse: harmonianposti@gmail.com

Ensi viikolla Ystävänpäivän kunniaksi, meillä on koko viikon ajan erilaisia tarjouksia. Tiputtelemme tarjouksia facebook-sivullemme, joten käyppäs tykkäämässä sivustamme niin pysyt meiningissä parhaiten mukana! ❤

img_3308

Harmonia siirtyy kesäaikaan

Pikkuhiljaa se kesä hiipii myös Harmoniaan ja siitä syystä siirrymme kesäaukioloaikoihin:

OLEMME AVOINNA TIISTAISTA TORSTAIHIN KLO 10-14 tai sopimuksen mukaan. Ajanvaraukset kesäkuussa päivystysnumerosta +34 600 036 452. Heinä-ja elokuun olemme kokonaan kiinni.

HARMONIASSA TAVATAAN! ❤

pig-in-lawn-chair-300x247

Kevään viimeinen superlauantai

Huippusuosituksi tulleet SUPERLAUANTAIT ovat tämän kevään osalta ihan justiinsa tiensä päässä. Eli viimoista megasuperlauantaita vietetään 28.5.2016.

Superlauantaisin pääset hemmotteluhoitoihin edullisempaan hintaan ja tuona viimeisenä superlauantaina saat jalkahoidon 25€  (norm. 37€) ja 60min hieronnan myöskin edullisesti 25€ (norm. 36€)

Uskomatonta, että taas ollaan keväässä, mihin tämä aika humpsahtaa? Harmonian tehotypyt palvelevat Teitä vielä kesäkuun loppuun asti, jonka jälkeen jäämme ansaitulle kesälomalle ja palaamme virkeimpinä kuin koskaan syyskuussa sorvin ääreen!

Ei oo häpee olla nopee, eli varraahan oma aikasi tuohon kevään viimeiseen superlauantaihin esimerkiks HETI numerosta +34 952 588 788 ❤

Ps. Kannattaa tulla hoidattamaan myös kasvot kesäkuntoon, Täydellinen Dermalogica-kasvohoito 50€, (normaalisti 60€). Tarjous voimassa kesäkuun loppuun asti.

Harmoniasssa tavataan ❤

Iloiset Ellut <3

Iloiset Ellut ❤

Vuoden toiseksi viimeinen SUPERLAUANTAI 28.11.2015

Harmonian vuoden toiseksi viimeinen SUPERLAUANTAI on tulevana lauantaina 28.11.2015!

Superlauantai on siitä mukava päivä, että silloin pääsee hoidattamaan itseään hitusen edullisemmin kuin muina päivinä, SUPERLAUANTAINA TARJOUKSESSA:

jalkahoito 30€ (norm. 35€)

60min hieronta 30€ (norm. 36€)

UUDET volyymiripset 59€ (norm. 69€)

sekä tietenkin myös

miesten hiustenleikkaus 10€

shellac geelilakkaus 30€

Harmonian tehotypyt toivottaa tervetulleeksi uudet sekä vanhat asiakkaat! Aikoja superlauantaille löytyy vielä mukavasti,  jos lauantaihemmottelu napostelee yhtään niin ringalingaappa +34 952 588 788 tai tuu suoraan paikan päälle 🙂

<3: Harmonian tehotypyt

typsyt