Podofix- kivuton kynnenoikaisuhoito

Podofix -kynnenoikaisumenetelmä soveltuu lähes kaikkien epämuotoisten, sisäänkasvaneiden ja taipuneiden kynsien hoitoon. Hoito perustuu aktiiviseen liuskaan, johon on kiinnitetty rautalankajousi.
Seuraamme asiakkaan podofix hoitoa 3kk ajan.
IMG_20180502_134210

Asiakkaalla on kuperat isovarpaankynnet, jotka ovat vaivanneet jo pitkään. Ensimmäisellä käyntikerralla kynnet olivat kivuliaat ja
kosketusherkät. Ensihoitona kynnet lyhennettiin ja viilattiin kevyesti niin, että kynteen ei jäänyt teräviä kulmia. Kynsien reunat eristettiin copoline-vanulla, joka ehkäisee kynnen aiheuttamaa painetta suoraan iholle.

IMG_20180502_134521

Jotta kupertuneen kynnen aiheuttamaa painetta saataisiin kevennettyä pysyvämmin, kynttä alettiin hoitaa Podofix -kynnenoikaisumenetelmällä. Kynttä ohennettiin hieman, jotta jousen oikaisuvoima tehostuisi.

IMG_20180502_134907.jpg

 

Kynnelle valittiin sopivan kokoinen liuska niin, että se ulottuisi mahdollisimman lähelle kivuliasta kynnen reunaa. Liuska liimattiin kynnelle ja rautalankajousi kiristettiin niin, että liuskaan saatiin haluttu oikaisuvoima. Lopuksi liuskan kiinnitys viimeisteltiin uv-kovetteisella geelillä.
IMG_20180502_134733.jpg

Seuraavalla hoitokerralla, kahden viikon päästä liuskan kiinnityksestä, tarkistettiin, kuinka liuska on pysynyt kynnellä ja miltä se on asiakkaan mielestä tuntunut. Asiakaan mukaan hoito on ollut täysin kivutonta. Liuska oli kynnellä edelleen tukevasti kiinni.

Kynttä lyhennettiin hieman varmistaen, että siihen ei jäänyt teräviä kulmia ja se eristettiin copoline-vanulla. Asiakkaalle varattiin aika kolmen viikon päähän, jolloin tarkistetaan jälleen liuskan pysyvyys ja oikaisuhoidon tehokkuus.
IMG_20180502_135136.jpg
Podofix pysyy kynnellä tapauskohtaisesti 2 viikkoa – 2 kuukautta. Liuska uusitaan, kunnes haluttu tulos on saavutettu.

Ensimmäinenhoitokerta (79€) sisältää tarkastuskäynnin noin kahden viikon kuluttua liuskan kiinnityksestä. Uusi jousi kiinnitetään veloituksetta, mikäli se irtoaa viikon sisällä kiinnityksestä. Seuraavan liuskan kiinnitys (50€) suoritetaan 2 viikon – 2 kuukauden kuluttua, riippuen liuskan pysyvyydestä ja kynsien kasvunopeudesta. Hoitoa on suositeltavaa jatkaa, kunnes haluttu tulos on saavutettu.

Mainokset

Terveet jalat osana koko kehon hyvinvointia

Hyvinvoivat jalat ovat vaivattoman liikkumisen perusta. Jalkojen hyvinvointiin ei useinkaan kiinnitetä huomiota ennen kuin niissä on jokin liikkumista rajoittava tai kivulias vaiva. Jalkojen säännöllisesti toteutettavan ennaltaehkäisevän hoidon tulisi sisältyä jokaisen perusrutiineihin. Jalkojen hoidon merkitys korostuu erityisesti ikääntyessä ja perussairauksien, kuten diabeteksen, reuman, sekä sydän- ja verenkiertoelinsairauksien myötä. Tällöin jalkojen hoitoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota, ja tarvittaessa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Jalkaterapian tavoitteena on ylläpitää ja edistää kaiken ikäisten ihmisten jalkaterveyttä. Jalkaterapeutti on Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran rekisteröimä nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö. Jalkaterapeutin koulutus kestää 3,5 vuotta. Suomessa jalkaterapeutteja koulutetaan Helsingissä Metropolia ammattikorkeakoulussa ja Savonlinnassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Jalkaterapian koulutusohjelmassa keskeisiä opintoja ovat kliininen jalkaterapia, jalkojen apuvälineiden valmistus ja alaraajojen toimintoja tukevat terapiat. Opinnot sisältävät mm. anatomiaa ja fysiologiaa, biomekaniikkaa ja biomekaanista tutkimista, liikeanalyysia, lääketieteellisiä opintoja, sekä korkean riskin asiakkaiden jalkaterapiaa. Valmistuttuaan jalkaterapeutit voivat työskennellä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Kliininen jalkaterapia tarkoittaa iho- ja kynsimuutosten hoitoa eri menetelmin. Iho- ja kynsimuutoksiin sisältyvät esimerkiksi känsät, kovettumat, syylät, sekä kynsisieni ja sisäänkasvaneet kynnet. Yleisimpiä aiheuttajia ovat huonot jalkinevalinnat, alaraajojen virheasennot ja toimintojen häiriöt, alaraajojen terveydentilaan vaikuttavat perussairaudet ja ikääntyminen. Pelkkien oireiden hoidon lisäksi tulisi pyrkiä selvittämään myös niiden aiheuttajat.

Jalkojenhoidossa erityistä huomiota tulee kiinnittää puhtauteen ja hygieniaan. Jalkaterapeutin tai – hoitajan tulee sitoutua aseptisiin työskentelytapoihin, jotta vältetään mahdollisten infektioiden leviäminen. Hoito toteutetaan aina puhtailla, hyvin huolletuilla välineillä, aseptista työskentelytapaa noudattaen.

Harmoniassa toteutamme yksilöllistä, terveyttä edistävää jalkojenhoitoa sekä hemmottelua kaipaaville jaloille että korkean riskin asiakkaille, kuten diabeetikoille. Hoidon alussa tarkastamme jalkaterien kunnon ja toteutamme hoidon tämän pohjalta. Hoidon aikana annamme asiakkaalle tarvittavaa ohjausta tehokkaaseen jalkojen omahoitoon, jolla uusien oireiden syntyä voidaan estää tai hidastaa.

Harmonian jalkaterapeutti-Titi toivottaa niin vanhat kuin uudet asiakkaat hoidattamaan jalat kuntoon, aikoja saa varattua sähköpostilla harmonianposti@gmail.com tai puhelimitse +34 622 358 788

Nähdään Harmoniassa!

Kevätkuulumisia

Niin se tulee kohta Harmonialle yksi vuosi ikää lisää, 20-vuotis synttäreiden kunniaksi onkin tiedossa huikeita synttäritarjouksia, mutta ilmoittelemme myöhemmin facebook-sivuillamme, mistä tarjoukset pystyy bongaamaan. Eli jos et seuraa meitä vielä facebookissa niin nyt on korkea aika!

Jälleen kerran yksi työkausi on mennyt hirvittävän lujaa vauhtia ja kesä kolkuttelee jo aivan nurkan takana. Harmonian tiimiin tuli tosiaan helmikuun alusta meijän huikean rautainen ammattilainen jalkaterapeutti-Titi, joten mikäli sinulla on jalkahoidoille tarvetta tai sinulla on joitain ongelmia jalkaterien alueella, niin meiltä löytyy apu vaivaan kuin vaivaan. Jalkaterapeutti on alaraajojen asiantuntija ja erikoistunut nimenomaan edistämään jalkojesi terveyttä sekä hoitamaan mahdolliset iho-ja kynsimuutokset. Jalkaterapeutti on arvostettu ammatti ja koulutuksen meijän Titi on saanut Metropolian ammattikorkeakoulusta.

Jalkahoitojen lisäksi meiltä saat kasvohoidot laitteilla (ultraääni-ja timanttihionta) tai ilman. Kasvohoidoissamme käytämme laadukasta Dermalogica-tuotesarjaa, joka sopii kaikille ihotyypeille.

img_20170302_121859

Meillä aloitti juuri kosmetologiharjoittelija-Sini ja saatkin nyt kosmetologi-Elinan tekemänä  Täydellisen Dermalogica-kasvohoidon kanssa jalkahoito oppilastyönä pakettihintaan 69€

Aikoja hemmottelupakettiin saat varattua joko sähköpostitse harmonianposti@gmail.com, tulemalla käymään meillä tai soittamalla suoraan meille +34 952 588 788

Täyden palvelun talona, kasvo-ja jalkahoitojen lisäksi meiltä kaikki hiusten värikäsittelyt, hiustenleikkaukset, ripsien ja kulmien värjäykset, Shellac geelilakkaukset, ripsipidennykset, microblading 3D-kulmat sekä hieronnat kuumakivihieronnasta urheiluhierontaan rautaisella Suomalaisella ammattitaidolla maanantaista perjantaihin ja joka toinen lauantai aamuaikaisesta iltamyöhään.

Toivotamme jokaikisen, niin uuden kuin vanhan asiakkaan, lämpimästi tervetulleeksi Harmoniaan ❤

Terkuin

Harmonian tehotypyt

Vuosi 2017 toi mukanaan uutta!

Monille uusi vuosi tuo mukanaan uusia kujeita ja uusia tuulia. Vuonna 2017 näin kävi myös Harmonialle. Varmasti, jos olet seurannut facebookkiamme tai tätä nettisivujen blogia, niin tiedät, että haimme tiimiimme vahvistusta.

Nyt pitkällinen etsintä on viimein kantanut hedelmää, nimittäin meillä aloitti helmikuun alussa jalkaterapeutti Tuuli eli tuttavallisemmin Titi! Titi on valmistunut Metropolian ammattikorkeakoulusta jalkaterapeutiksi ja on näin ollen alaraajojen asiantuntija. Jalkaterapeuttia on Aurinkorannikko kaivannut, koska vanhemmilla ihmisillä (joita aurinkorannikko suorastaan kuhisee) on tänä päivänä enemmän ja enemmän alaraajojen kanssa ongelmia, niin iho-ja kynsimuutoksia, kuin muitakin iän ja huonojen kenkien mukanaan tuomia vaivoja.

Muu Harmonian kokoonpano on säilynyt ennallaan, mutta osa meistä on oppinut uutta. Parturikampaajamme ja ripsiteknikkomme Anni suoritti joulukuussa microblading-koulutuksen ja tarjoaa asiakkaillemme uudella 3D-tekniikalla tehtäviä kulmien kestopigmentointeja. Microbladingistä Anni kirjoittaa erikseen tänne blogin puolelle esittelyn, kuten myös kevään aikana aikataulujen puitteissa olisi tarkoitus esitellä muutenkin palvelutarjontaamme blogitekstien muodossa. Kannattaa siis pysyä linjoilla!

Titin lisäksi siis tuttuun tapaan Harmoniassa Teitä palvelee parturikampaajamme Netta ja Anni, kosmetologimme Elina ja hierojamme Elli. Palvelemme joustavasti aamuaikaisesta iltamyöhään, juuri tarpeittesi mukaan. Aikoja meille saa tilaamalla suoraan puhelimitse +34 952 588 788, facebookin kautta, kävelemällä suoraan ovesta sissään tai sähköpostitse: harmonianposti@gmail.com

Ensi viikolla Ystävänpäivän kunniaksi, meillä on koko viikon ajan erilaisia tarjouksia. Tiputtelemme tarjouksia facebook-sivullemme, joten käyppäs tykkäämässä sivustamme niin pysyt meiningissä parhaiten mukana! ❤

img_3308