Viimeisimmästä ”ketä me ollaan”- kirjoituksesta on tovi päässyt jo vierähtämään ja koska meillä on kokoonpano tässä muuttunut ja palvelutarjonta laajentunut. Niin on aika kertoa hiukan tarkemmin, että ketkäs täällä Harmonian seinien sisällä päivät pitkät häärääkään. Ketä me siis ollaan ja mistä me tullaan, mitä me tehdään! Harmoniassahan työskentelee tällä hetkellä täysipäiväisesti viisi iloista tyttölasta, jokainen on oman osa-alueensa ammattilainen.
Parturikampaamon puolella meillä toimii yhteenhitsautunut tehotiimi Netta ja Anni. Nämä kaksi oman alansa ammattilaista rakastavat työtään ja ovat kuin syntyneet sakset käteen.
Netta, 34 vuotta on kotoisin Vantaan Rajakylästä, eli meijän ainoa pääkaupunkiseudun kasvatti. Tuo tehokas punapää on vuonna 2009 tullut Harmoniaan parturi-kampaajakoulusta työharjoitteluun ja tykästyi Harmoniaan sekä elämänmenoon täällä Espanjan Aurinkorannikolla niin paljon, että hän on ilmeisesti tullut tänne jäädäkseen. Yrittäjänä hän alkoi toimimaan Harmoniassa vuonna 2010 ja myöhemmin hän päätyi Harmonian omistajaksi. Vaikka välillä vaikuttaa, että Harmonia on Netan toinen koti niin vapaa-ajallaan tämä tehotyttö nauttii matkustamisesta, vuorilla vaeltamisesta sekä talvi-aikaan hänet voi löytää laskettelemasta Sierra Nevadan rinteiltä. Netta hoitaa hiustenleikkaukset miehille sekä naisille, kaikki värikäsittelyt, permanentit, geelilakkaukset sekä yumi-lashes kestotaivutukset.
Anni, 26 vuotta on iloinen savolaistyttö suoraan kalakukkojen seasta Kuopiosta. Anni on ylioppilas ja parturi-kampaaja. Tuo savolaisvahvistus on myöskin eksynyt Harmoniaan pysyvästi työharjoittelun kautta ja Harmoniassa onkin hällä kohta vierähtänyt 3 vuotta ja myös hänelle Harmonia on kuin toinen koti ❤ . Vapaa-ajallaan tämä tehotyttö tykkää matkustella ja kokeilla uusia urheilulajeja, Espanjassa oloaikana onkin kuulemma tullut kokeiltua kaikenlaista padelista suppailuun. Lumilautailu on Annin pitkäaikainen ja rakas harrastus, joten hänetkin voi löytää Sierra Nevadan rinteiltä aina kun aikataulut sen sallivat. Anni hoitaa hiustenleikkaukset miehille ja naisille, kaikki värikäsittelyt , permanentit, ripsipidennykset sekä microblading 3D kestopigmentoinnit kulmille.
Harmoniassa kun hoidetaan ihmiset kuntoon kirjaimellisesti päästä varpaisiin, niin vuosi sitten tiimimme sai uusia tuulia, kun jalkaterapeutti Tuuli aloitti meillä työt.
Tuuli, 28 vuotta on alunperin kotoisin iloisesta Itä-Suomesta, Imatralta. Opiskeluiden perässä hän asettui kuitenkin Helsinkiin . Tuuli on valmistunut jalkaterapeutiksi Helsingissä Metropolia ammattikorkeakoulusta vuonna 2016. Syksyllä 2015 hän suoritti Erasmus-opiskelijavaihdon Malagan ylipistossa jalkaterapiaopintojen (espanjaksi podologia) tiimoilta. Tästä jäi kaipuu maata, sen kulttuuria ja kieltä kohtaan ja Tuulin onneksi töitä Aurinkorannikolta löytyikin pian valmistumisen jälkeen. Pirtsakkaa Tuulia kiinnostaa erilaiset kulttuurit, matkustelu ja hän lukee vapaa-ajallaan paljon sekä joskus hänet voi löytää lähivuorilta vaeltamasta. Tuuli hoitaa kaikenkuntoiset jalat ikään ja sukupuoleen katsomatta. Perus jalkahoitojen lisäksi hän taitaa myös podofix-kynnenoikaisun.
Harmonian viimeisimmästä nurkkahuoneesta löytyykin jo Harmonian vakiokalusteisiin lukeutuva hieroja Elina.
Elina, 31 vuotta on kotoisin Pohjois-Karjalan sydämestä Liperistä. Hierojakoulutuksen lisäksi Elina on kouluttautunut liikunta-alan tiimoilta personal traineriksi, fustra- sekä kahvakuulaohjaajaksi. Tämä kehonhuollon ammattilainen tekee työtään puhtaalla intohimolla ja rakkaudesta työhön ja sen tuloksiin, sekä mahdollisuuteen auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Harmonia on Elinan toinen koti ja olohuone, välillä vaikuttaa että kellonajasta riippumatta suurimmat tsäänssit tavoittaa tämä tehotyttö on poiketa Harmoniaan. Vapaa-ajallaan hän tykkää matkustella, vaeltaa vuorilla, heilua kahvakuulien kanssa rannalla, suppailla ja milloin mitäkin. Aktiivinen elämäntapa on Elinan sydäntä lähellä. Vapaa-aikaa ilostuttaa myös Harmonian maskottinakin välillä toimiva chihuahua herra Bojo ❤ Töihin Harmoniaan Elina on tullut 2014 syksyllä. Klassisen hieronnan sekä urheiluhieronnan lisäksi Elina taitaa aroma- ja kuumakivihieronnan sekä intialaisen päähieronnan. Keväällä hän on lähdössä jatkokouluttautumaan, mutta näistä uusista tuulista myöhemmin lisää.
Harmonian uusin vahvistus on nuoresta iästään huolimatta kauneudenhoitoalan rautainen ammattilainen.
Elina, 24 vuotta on kotoisin Iitistä, mutta sittemmin helsinkiläistynyt ja tehnyt kosmetologin töitä jo 7 vuotta. Hän on aloittanut työt Harmonian valtakunnassa marraskuussa 2017 ja tämä määrätietoinen tehotyttö vaikuttaisi myös tulleen jäädäkseen, koska uusi työpaikka sekä Fuengirola tuntuu häntä miellyttävän. Vapaa-ajallaan hän tykkää urheilla ja tällä hetkellä sydäntä lähellä on potkunyrkkeily sekä kuntosalilla treenaaminen. Urheilullinen typy kun on niin ihan laji kuin laji, niin hänet saa houkuteltua mukaan. Elina tekee kasvohoidot (laitteilla ja ilman), geelikynnet, sokeroinnit, yumi-lashes kestotaivutukset sekä perus jalkahoidot.
Harmonian tehotypyt toivottavat sydämellisesti jokaikisen asiakkaan tervetulleeksi meille!
NÄHDÄÄN HARMONIASSA ❤